keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Lattian maalaustyö

Tänään pintakäsittelyalan opiskelijat maalasivat oman työsalin betonilattioita.

Ensimmäinen tehtävä oli raivata kaikki lattioilla olevat tavarat toiseen tilaan ja työnnellä petkeleellä kaikki maalikohoumat ja tasoitepaakut lattiasta pois.

Lattia hiottiin lattiahiomakoneella. Hionnan tarkoitus on tasoittaa maalipintaa ja himmentää se, että uusi maali tarttuisi siihen paremmin.

Hionnan jälkeen lattia imuroitiin.

























Maalaus tehtiin vesiohenteisella yksikomponenttisella maalilla.




tiistai 26. toukokuuta 2015

Työpaikkaohjaajien palkitseminen

Työssäoppiminen on työpaikoilla tapahtuvaa ammatin opiskelua. Oppimiseen tähtäävästä ohjaamisesta vastaa työpaikkaohjaaja.

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä ja Pohjois-Karjalan ammattiopisto palkitsivat tänään ansioituneita työpaikkaohjaajia.

Pintakäsittelyalan työpaikkaohjaajista palkittiin maalarimestari Matti Kainulainen Itä-Suomen Julkisivumaalaus Oy.

Maalarimestari Matti Kainulaisella on monipuolinen osaaminen maalarin osaamisalueesta tasoitustöistä tapetointiin ja julkisivutöihin. Hän on kouluttanut opiskelijoita työssäoppimisjaksoilla jo vuosikymmenten ajan. Matti osaa suhtautua opiskelijoihin valmentavalla otteella ja on ohjannut kaikkia hyvin yksilöllisesti kunkin opiskelijan vahvuudet huomioon ottaen.

Onnea Matille ja suuret kiitokset kaikille eri yrityksissä toimiville työpaikkaohjaajille.





keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Työssäoppimassa uudisrakennuksella

Tänään pidettiin uudisrakennusmaalaus tutkinnon osan ammattiosaamisen näytön arviointikokous kauniissa kesäisessä auringonpaisteessa Joensuussa.

On hienoa, miten hyvin on meidän koulun opiskelijat otettu vastaan rakennus- ja maalausliikkeiden työmaille työssäoppimaan. Kiitokset kaikille työpaikkaohjaajille, mestareille ja yrittäjille.

Työssäoppimisjaksoilla opiskelijoita ohjaavat ja opettavat pintakäsittelyalan ammattilaiset.

Onpa sieltä uskaliaammat ja aktiivisemmat opiskelijat saaneet omilla näytöillään hankittua kesätyöpaikankin.
















Itä-Suomen julkisivumaalaus Oy:n ammattimaalari on opettanut opiskelijalle mm, miten korkeapaineruiskua hyödynnetään ja käytetään uudisrakennustyömaalla.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Maalaus ja tapetointi-lajin Brasilia-Suomi maaottelu

Ammattitaidon suomenmestaruuskilpailut Taitaja2015 pidettiin Turussa kuluvalla viikolla.

Taitajakilpailun avajaiset olivat oikein näyttävät ja ne huipensi STIG, joka osasi ottaa yleisönsä.

Video avajaisista.

Taitaja2015-kilpailu järjestetiin Turussa Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa sekä HK Areenalla 5.-7.5.2015.

Ammattitaidon SM-kilpailussa lajeja oli 44.

Kilpailuun voivat osallistua kilpailuvuonna 20 vuotta täyttävät tai sitä nuoremmat ammatillisten oppilaitosten opiskelijat.

Kilpailuolosuhteet suunnitellaan ja rakennetaan vastaamaan todellista työympäristöä. Kilpailutehtävät ovat opetussuunnitelman kiitettävä-tasoa. Jokaisessa lajissa on ns. kolmikanta-arviointi eli tuomariston muodostavat koulutuksen, työnantajien ja työntekijöiden edustajat.

Taitaja2015-finaaliin voi edetä menestymällä lajinsa semifinaaleissa.

Niitä järjestettiin alkuvuodesta 2015 (viikoilla 4-6) eri puolilla Suomea. Semifinaaleihin osallistui  lähes 2000 nuorta.

Näytöslajeja Taitaja2015:ssä on kaksi ja niissä ei kilpailla Suomen mestaruudesta. Ennen kuin laji valitaan varsinaiseksi kilpailulajiksi, sitä testataan näytöslajina parin vuoden ajan.



Maalaus ja tapetointi lajin voitti Jenni Kangas Lahdesta.





















Maalaus ja tapetointilajin pääyhteistyökumppani oli Tikkurila Oyj (maalitehdas), kuten alla olevasta Taitaja kilpailijoiden ja tuomareiden yhteiskuvasta käy ilmi :)

















 Päättäjäiset olivat juhlavat ja pääosissa Taitaja-kilpailuissa menestyneiden palkitseminen.

Video päätösjuhlasta.


Kilpailujen yhteydessä pidettiin maalaus ja tapetointilajissa kutsukilpailu, johon oli kutsuttu WorldSkills kilpailut järjestävän Brasilian kilpailija Alisson Abiar ja Suomen maajoukkue-edustaja Joensuulainen Henna Otronen.




Henna Otronen on suorittanut pintakäsittelyalan perustutkinnon Pohjois-Karjalan ammattiopistossa Joensuussa.








Brasilian Sao Paulossa järjestettäviin ammattitaidon MM-kilpailuihin on valittu Suomesta 36 nuorta kilpailijaa. Valinta on tapahtunut karsintojen kautta.